Tänään ei ole ollut mikään iloisin päivä. Heräsin ajoissa, olin koulussa, oli hauskaa, siivosin kämpän ja kävin koulussa syömässä lasagnettea. Jossain vaiheessa iltaa iski väsymys, alakulo, flunssainen olo - kunnes sain, sillä hetkellä, kun ahdistus tavoitti lakipisteensä, tekstiviestin satojen kilometrien päästä. Yllätyshali, virtuaalinenkin, piristää aina.
Tässä vielä Henry Vistbackan runo Syöksy tietämättömään.
vaikeus alkaa:
tiedän että jotain kiinnostavaa
on käynnistymässä
mutta oven avaaminen tuntuu
hankalalta
hetken järjetön tunnelma
kuitenkin rohkaisee toiminnan
jotain mieletöntä on tapahtumassa
mutta odottaminen tuntuu
väkivallalta
hetken tolkuton läsnäolo
tietenkin ratkaisee tunnelman
irrotan otteeni ja syöksyn
kohti tietämätöntä
Aloin seurustella poikaystäväni kanssa suht lyhyen tuntemisen jälkeen. Luottamusongelmaisena (en siis käytännössä luota kehenkään - ihan oikeasti kehenkään) pelkkä ajatuskin seurustelusta tuntui järjettömän pelottavalta. Tässä sitä ollaan - osittain tuon Vistbackan runon vuoksi.
Jyrkänteellä seisoessani päätin koettaa loikata kuilun yli, koska minulla ei ollut mitään menetettävää, mutta saatoin saavuttaa kaiken. Sitä askelta, loikkaa, en ole katunut. Hetkeäkään.
Elämänlaadun parantamisen ykkössana: rohkeus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti